Ihminen on osa kokonaisuutta, jota nimitämme maailmankaikkeudeksi, osa rajoittunutta aika-avaruutta. Hän kokee olemassaolonsa, ajatuksensa ja tunteensa erillään muusta — jonkinlainen tietoisuuden harhakuva. Tämä harha on meille eräänlainen vankila, joka rajoittaa meidät henkilökohtaisiin haluihimme ja kiintymään muutamaan läheiseen. Meidän tehtävämme on vapautua tästä vankilasta laajentamalla myötätuntomme kohdistumaan kaikkeen elävään ja luontoon kaikessa kauneudessaan.
A human being is part of the whole, called by us Universe, a part limited in time and space. He experiences himself, his thoughts and feelings as something separated from the rest — a kind of optical delusion of his consciousness. This delusion is a kind of prison for us, restricting us to our personal desires and to affection for a few persons nearest to us. Our task must be to free ourselves from this prison by widening our circle of compassion to embrace all living creatures and the whole of nature in its beauty.
